Sammon vartijat, book 1: Tuliterä
Timo Parvela2007

Synopsis

Moyenne

-

0 vote

-

Siinä sai muruiksi Sampo,
Kirjokansi kappaleiksi.
Väinämöisen ja Louhen taistelu Sammosta päättyi ihme-esineen hajoamiseen. Osa sen paloista vaipui mereen, osan aallot kuljettivat rannoille, missä ne toivat vaurautta ihmisille. Kaksi suurinta kappaletta Väinämöinen keräsi ja kätki.
Hävinnyt Louhi puolestaan vei mukanaan kirjokannen, mutta vannoi vielä kostavansa ihmisille. Kirouksessaan hän lupasi kuivuutta, kylmyyttä, tauteja ja viljan kuihtumista. Sanalla sanoen: ilmastonmuutosta.
Ahti ja Ilmari ovat epätodennäköiset ystävykset, sillä niin erilaisia he ovat. Ahti on komea, kiivas ja hyväpuheinen. Ilmari taas on vähäsanainen ja vetäytyvä. Heitä kuitenkin yhdistää surullinen kohtalo: kummankin isä on vuotta aiemmin kadonnut. Pojat esiintyvät kevätjuhlassa. Kanteleensoitto päättyy katastrofiin, kun kesken Ahdin soolon rehtori vaipuu kaulaansa myöten koulun pihanurmeen.
Jo sukupolvien ajan ovat Sammon vartijat varjelleet Sammon sirpaleita estääkseen Louhen koston ja säilyttääkseen maapallon elinkelpoisena. Pohjolan mahti on kuitenkin taas vahvistumassa ja Louhi aikoo koota Sammon uudelleen. Murusia etsiessään hän on keinoja kaihtamatta valmis tuhoamaan tieltään kaiken. Maailmaa uhkaa kuivuus, köyhyys ja lopulta auringon pimeneminen.
Ilmari ja Ahti saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Isien kadottua on heidän vuoronsa. Apunaan Ilmarin neuvokas isosisko Anni, maaginen kannel sekä Väinämöisen miekka, Tuliterä, he lähtevät matkalle, josta riippuu koko maapallon kohtalo.
Huippusuositun Timo Parvelan uusi aluevaltaus osuu suoraan lukijakunnan sydämeen. Kiihkeän jäänittävä Sammon vartijat -fantasiaseikkailusarja jatkaa Sammon tarinaa siitä mihin Kalevala jäi... huumoria unohtamatta!

Titre original : Sammon vartijat, book 1: Tuliterä (2007)

1 édition pour ce livre

2007 Editions Tammi

Finlandaise Langue finlandaise | 227 pages | ISBN : 9789513139995

D'autres livres dans ce genre

Aucune chronique pour ce livre

En vous inscrivant à Livraddict, vous pourrez partager vos chroniques de blog dans cette zone ! M'inscrire !

0 commentaire

En vous inscrivant à Livraddict, vous pourrez commenter ce livre. M'inscrire !